ITALIA 2012 (OSA 1)

Aikaisemmat kokemukset Italiasta ennen tätä moottoripyörämatkaa olivat niin ikään moottoripyörämatkalta. Se tehtiin vuonna 2008, jolloin ajelimme Sveitsin alpeilta pohjois-Italiaan Garda- ja Comojärvelle. Nyt matkan konsepti oli eri siinä mielessä, että reissuun lähdin yksin. Jälkikasvua ilmaantuessa yhteiset pidemmät moottoripyörämatkat ovat telakalla. Tämän matkan päätepisteenä oli Sisilia. Muu perhe sekä joitain sukulaisia varasivat pakettimatkan viikoksi Sisiliaan Giardini Naxokseen ja minä ajelisin sinne ja takaisin moottoripyörällä. Kätevää:) Koska tällaiseen reissuun nyt jopa kannustettiin niin eihän sitä voi olla tekemättä. Mulle varattiin niin ikään pakettimatkan kautta majoitus aamiaisineen mutta vähennettiin lentolipun hinta. Koko matkaan varasin aikaa yhden kuukauden. 15 päivää menomatkaan, viikko Sisiliassa ja 13 päivää tulomatkalle. Periaatteena oli ajaa siirtymäajoa Ruotsin, Saksan ja Sveitsin läpi Italiaan Genovaan. Genovasta alkaen ajelisin pikkuteitä, jolloin ajomatkat lyhenisivät myös. Isolla pensselillä vedettynä reitti suunnitelmani oli Italian länsirannikkoa Rivieran kautta pikkuteitä Sisiliaan ja tulomatkalla manner-Italiaa Apenniineja koluten Toscanaan ja Sienaan. Lopuksi pisteeksi ison I:iin päälle Dolomiittien yli Passo dello Stelvion kohdalta. 

Matka tulisi olemaan pitkä ja se ajettaisiin yksin. Luonnollisesti oli hiukan perhosia vatsassa. Aikaisempia moottoripyörämatkoja on takana jo jonkun verran mutta ei ikinä yksin. Ja Italia tietysti täysin erilainen kulttuuri kaikilla saroilla. Italiaa en luonnollisesti puhu sanaakaan. Mutta eipä se mittään. Pientä jännitystä pitää aina olla, siitähän moottoripyörämatkailussa on myös kyse. Teltta ja trangia mukaan kuten aina ennenkin ja etukäteismajoitusta en varannut mistään (paitsi Sisilian viikko). Matka alkoi 16.5.2012.

Satamaan pörhälsi myös muita moottoripyöräilijöitä reissut mielessään. Olin kuitenkin hyvissä ajoin ensimmäisenä. Laiva tuli hiukan myöhässä. Pyörä laivaan ja tavarat hyttiin, joka sijaitsi alakerroksissa. Laivassa heti vyöostoksille ja pari reissunalkajaisolutta. Iltapalan söin hytissä eväitäni. Tällä kertaa en avittanut Silja Linen ravintolakassaa.

Oli siis toukokuun puoliväli. Ei vielä kesä mutta kuitenkin. Miksi Ruotsissa sataa aina ja on koleaa? Euroopan reissulla 2008 Ruotsin läpi ajaessa oli sateen uhka melkein kokoajan ja etelä-Ruotsissa satoi oikein kunnolla. Olisiko tämä nyt toisinto siitä? Aamu oli tosiaankin kolea ja pilvinen ajaessani Tukholman keskustasta E4:lle. Jo ensimmäisellä tankkaustauolla kaivoin lisäpaitaa päälle. Lämpövuoret olivat kiinni mutta harkitsin myös välihousujen lisäämistä mikäli koleus jatkuisi pidemmällekin.

Ruokailemaan ja lämmittelemään pysähdyin Burger Kingissä jossain Linköping Jonköping akselilla. Lähtiessä lisäsin vielä yhden ohuen villapaidan. Matkan aikana ripautteli joitain lyhyitä sadekuuroja mutta ei onneksi sen isompaa. Helsingborgin kohdalla ilma alkoi selkiintyä ja sitä myöten lämmetä. Jälleen oli Helsingborgin jälkeen todella railakasta sivutuulta. Ei helppoa ajettavaa. Vähän ennen Malmötä pysähdyin tankkaamaan, koska moottoritien varressa Tanskan puolella ei bensa-asemia juuri ole rajan jälkeen. Juutinrauman siltaylitys meni hyvässä säässä ja sivuille avautui avara ja hieno merinäkymä. Ajaessani Tanskan puolelle päätin, että ajan Saksaan samana päivänä. Toinen vaihtoehto olisi camping Tanskassa vähän ennen Rodbyhavnia. Tankkasin pyörän Rodbyhavnissa ennen lautalle menoa. Sitten kahvikupillisen verran ja olin Saksan puolella. Navigaattoriin olin ohjelmoinut valmiiksi campingalueita reitin varrelta. Tosin huomasin matkan edetessä, että navigaattorin uudemmassa päivityksessä campingalueita on tosi hyvin jo valmiina. Oikeastaan kaikki jotka ohjelmoin itse manuaalisesti löytyivät navista omasta takaa. Hurautin bahnia pitkin Lübeckin lähellä sijaitsevaan Campingplatz Lübeck-Shönböckeniin. Telttapaikka maksoi 10 euroa, joten halvalla alkoi majoituksen osalta. Reissun ensimmäinen telttaleiri pystyyn ja ruoan tekoon. Joitain muitakin telttailijoita oli, lähinnä polkupyörällä matkustelevia.

Leirintäalue on maatilamiljööseen rakennettu. Onpa siellä maatilatoimintaakin nautoineen, hevosineen, kilipukkeineen yms. Sain telttapaikan lammenrannalta. Leirintäalueella oli jokseenkin paljon elämää. Leirin pystytyksen jälkeen tutkailin fasiliteettien sijainnin ja kävin ostamassa leirintäalueen pienestä baarista ison vehnäoluen 2,5 euron hintaan. Menipä siinä toinenkin illanpäälle. Päivän ajosää oli ollut hyvä ja meno maistunut. Myöhemmin illalla kiertelin vielä leirintäaluetta ja vaihdoin muutaman sanan erään miehen kanssa, joka istuskeli kioskin terassilla. Myöhemmin illalla alkoi ripotteleen vettä, joten tranigahommat jäivät siltä illallta. Mutta bratwurstit potkivat vielä sen verran vehnäoluella kyyditettynä, että iltapala saikin jäädä väliin.

Aamu Günzburgissa alkoi trangia-aamiaisella:puuro ja kahvi. Leivät olivat jo loppuneet. Ennen lähtöä kävin vielä napsimassa leirintäalueesta muutaman kuvan samalla kun teltta kuivasi nurmikolla viime iltaisen sateen jäljiltä. Onneksi nyt oli aurinkoista. Sitten tavarat pyörän päälle ja navigaattorista lähin bensa-asema. Kävin vielä bensa-asemaa vastapäätä olevassa kaupassa ostamassa leipää, tomaattia, salamia, pari omenaa, ketsuppia ja pakastepusseja. Ilma oli jo kuuma näinkin aamusta. Matka eteni bahnia pitkin reilut satakilometriä, jolloin huomasin tulevani Itävaltaan. Sitten muistin, että reitti tosiaan koukkaa vähän Itävallan puolelta. Sitten saavuin pieneen kaupunkiin Itävallan ja Sveitsin rajalle. Matka jatkui nyt Sveitsin puolella kohti San Bernardinoa ja Luganoa. Tuntui omituiselta ohittaa todella läheltä esim. Thusis, josssa yövyimme Euroopanreissulla 2008. Niin ikään reitti kulki nyt San Bernardinon kautta mutta isoa tietä. Matkan varrella oli pitkiä tunneleita mutta yllättävän ylhäällä käy iso tiekin San Bernardinon kohdalla. Pysähdyin lakipisteessä juomassa mehun ja ottamassa muutaman kuvan.

Lähtiessä kävi vanhanaikaiset eli aurinkolasit jäivät ilmeisesti takaboksin päälle ja tipahtivat ties minne. Uusien osto siis edessä. Yllättävän syheröistä on myös iso tie alas päin laskeutuessa. Komeita maisemia! Sveitsi on hieno maa. Tuntui pyhäinhäväistykseltä ajaa se moottoritietä läpi. Ilma oli ylhäällä vielä liian viileää, joten passoille en menomatkalla ajanut ja toisaalta tämän reissun pääteema oli Italia. Ohitin mm. Bellinzonan. Ilma lämpeni taas ja korkeita vehreitä vuoria kohosi sivuille. Luganossa pysähdyin tankille. Päätin, että en jää Luganoon yöksi ennakkosuunnitelmista poiketen vaan ajan suoraan Rapalloon Italian Rivieralle asti, jossa vietän välipäiviä. Matka oli joutunut hyvin säiden ollessa armollisia ja olin aikataulusta edellä. Italian puolelle tultuani vasemmalle jäi Comojärvi. Se lävähti jotenkin yllättäen vasemmalle puolelleni ja taas nostalgia-aalto valtasi 2008 reissun tiimoilta. Sitten alkoivat Italian moottorietiesulkeiset. Ne onneksi rahoittuivat Milanon jälkeen. Melkein Genovaan asti oli piiitkiä suoran  pätkiä. Maasto muutenkin aika alavaa pohjois-Italian isojen järvien ohitettua. Muutama kymmenen kilometriä ennen Rivieraa tie alkoi mutkitellen laskeutua Ligurian rannoille, jännittävää!! Laskeuduin Genovaan, jonka läpi ajelin ja pariin otteeseen pysähdyin ottamaan kuvia.

Nyt olin siis asettautunut Italian puolelle ja ehkä pienimuotoiseen kulttuurishokkiin.

Rapallossa vietin matkan ensimmäiset välipäivät. Tullessani otin varauksen kahdelle yölle, mutta kävin myöhemmin ilmoittamassa vielä yhdestä lisäyöstä. Rapallo on siis yksi Italian Rivieran suosituista lomakohteista. Itse Rapallon kaupungissa paikasta toiseen liikkuminen onnistuu hyvin kävellen vaikka ihan pieni paikka se ei olekaan. Aamulla herätessäni ilma oli hieno. Aamutointen jälkeen hain respaneidiltä Rapallon kartan ja suunnistin kohti keskustaa ottaen kartasta karkean suunnan. Keskustaan oli campingiltä noin puolen tunnin kävely. Eipä se haitannut ja hyvä saada vähän liikuntaa. Onneksi en ottanut Rapallon hintavia hotelleja näiksi välipäiviksi, se olisi ollut aika turhaa. Cämping oli yksine tähtineen kuitenkin mukava ja kaikki tarpeellinen löytyi eikä keskustaan ollut pitkästi. Liikenne Rapallossa oli vilkasta kuten arvata saattaa vaikka vielä ei sesonki ollut. Raskaalla kaasujalalla ajoneuvot liikkuivat ja varsinki skootterit. Kävelin aikani keskustaan päin ja sitten huomasin oikealla puolella siintävän meren ja palmut. Olin lähellä rantabulevardia. Bulevardi on tyylikäs palmuineen ja rehevine kallioniemineen, joihin on upotettu taloja. Napsin kuvia ja kuljeskelin rantakatua pitkin. Ravintolat olivat kaikki aika täyden näköisiä. Bongasin kuitenkin yhden raflan ihan bulevardin keskeltä, jossa oli tyhjä terassipöytä. Oikasin sinne ja tilasin pizzan oluella. Pizza oli erinomainen kivellisine oliiveineen. Oluesta verotti vain euron ja kahvi päälle, yhteensä 12 euroa.

Lähdin takaisin kohti leirintäaluetta. Matkalla alkoi ripotteleen vettä. Veden tuloa jatkuikin sitten koko illan, yön ja seuraavaan aamuun kello kymmeneen. Illalla kirjoittelin päiväkirjaa leirintäalueen baarissa Birra Morretin saattelemana ja päivittelin respaneidin kanssa sadetta, joka hänen tietojensa mukaan kestäisi koko yön. Ja niinhän siinä kävi.

Seuraavana aamuna vettä satoi vielä herätessäni. Lopetti onneksi siinä 10 - 11 aikoihin. Nappasin teltastani kuvan, joka oli vesi-invaasion yrityksen uhri. Kiitettävä arvosana teltalle. Kangas piti vettä. ainoastaan pohja alkoi hiukan antautua kulmistaan aamulla. Selvisin pyyhkeellä kuivaamalla. Sateen lakattua katselin, kuinka veden pinta oli noussut pari senttiä telttakangasta vasten. Tuli taas mieleen, että olipa hyvä ettei teltassa säästellyt ostohetkellä. Nämä ovat niitä tilanteita, kun ne joutuvat tosi koetukselle ja hyvässä teltassa pysyy kuivana kovallakin sateella. Join baarissa kupin kahvia ja tutkailin netistä säätietoja. Sitten lähdin taas keskustaan. Päivästä tuli puolipilvisen aurinkoinen ja lämmin. Keskustassa söin taas pizzan Moby Dick ravintolassa, joka näytti olevan myös kappareiden kantapaikka. Aterian jälkeen käveleskelin rantaviivaa jonkin matkaa Portofiinoon päin. Hienoa rantatöyrästä. Leiriin palattuani teltta oli jo miltei kuiva. Päivällä trangiassa nötköttimakaroonia ja iltalenkki kaupunkiin päin. Illalla taas respan baariin istumaan iltaa. Olin päättänyt, että ajaisin seuraavan päivänä Levantoon, joka on noin 100 kilometriä Rapallosta etelään. Levanto on siis yhä Italian Rivieraa. Levantossa viettäisin kaksi yötä.

Levantossa vietin yhden välipäivän. Toisaalta kun Rapallosta ei ole pitkä matka Levantoon, olin siellä jo hyvissä ajoin ja tavallaan kaksi välipäivää. Ensin pistäydyin kuitenkin Portofinossa, joka sijaitsee Rapallosta noin kymmenen kilometriä niemenkärkeen. Portofino on maalauksellisen hieno paikka ja yleellinen. Pyörä piti laittaa parkkihalliin maksulliselle paikalle, nimittäin mitään sen kummempia parkkialeuita Portofinossa ei ole. Päivä oli kuuma ja käveleskelin ajoasussa Portofinon keskustaan lahdelman rannalle. Kuvat kameraan ja jäätelön ostoon.  Ihastelin noin tunnin verran Portofinoa. Upea paikka jossa raha haisee. Vieri vieressä designliikkeitä ja satamassa hienoja veneitä. Satunnaisella moottoripyörämatkailijalla liikkeisiin ei ollut asiaa.

Reitti Levantoon meni pikkuteitä pitkin rantaviivaa. Rivieran hienot maisemat sen kuin jatkuivat. Poikkesin myös pikku pätkän sisämaassa serpentiineillä. Ylempänä sisämaassa oli selvästi viielämpää ja vuorilla viittä vaille ettei satanut. Sitten mutkittelin takaisin rantaviivan tuntumaan ja ajelin Levantoon. Leirintäalue oli laadukas. Telttapaikan sain eräänlaiselta ylätasanteelta, joka oli nurmikkoa. Kuuma oli. Puisella kaiteella viihtyivät liskot, kun pystyttelin leiriäni.

Levanton keskusta sijaitsi viiden minuutin kävelymatkan päässä leirintäalueelta kuten myös hiekkaranta. Levanto on lahdelmassa ja hiekkaranta kiertää pitkälti koko lahdelmaa. Kuljeskelin hiekkarantaa rantabaariin. Tilasin oluen ja katselin merelle. Olo oli kuin pumpulissa, rentouttava lämpimän tuulen puhaltaessa. Mieli jotenkin tyhjä mutta haltioitunut tunnelmasta ja maisemista. Aurinko paistoi ja aallot löivät isoina hiekkarannalle. Katselin kuinka surffaajat ja lainelauttailijat taiteilivat aaltojen harjalla. Ja mukava tuulahdus myös terassilla, nyt oli toden teolla lomafiilis jo päällä. Kulttuurishokistakin selvitty ja olin tavallaan matkan "sisällä": Osa reissua eikä pelkästään sen suorittaja.

Cinquen Terren vaellusreitille lähtee opastukset Levantosta. Päätin kuitenkin toisena päivänä jäädä rannalle loikoileen ja uimaan. Sen verran beachi veti puoleensa. Ajaisin Cinque Terren läpi moottoripyörällä. Oppaan mukaan osaan Cinque Terren kylistä on teiden ulottumattomissa. Huomenna tulisi selväksi, minkälaista kinttupolkua kansallispuiston reitti oikein olisi.

Levantosta jatkoin Cinque Terren kansallispuiston läpi. Kylästä kylään ja kylien ohi menevä tie on oikeasti kapeaa ja mutkikasta. Paikoin ei juurikaan henkilöauton leveyttä enempää. Tie kiemurteli hulppeissa maisemissa ja käännöksiä tosiaan riitti. Osittain tiet ovat myös tietyön alla. Poikkesin alhaalla rannalla parin kylän liepeilläkin mutta en mennyt käveleskeleen itse kyliin. Parkkeeraus näissä kylissä ei ole niin sanottua. Kaikki harvat vapaa paikat oli varattu kylän asukkaille. Otin näistä idyllisistä kylistä maisemakuvia ylhäältä. Nyt ymmärän miksi oppaissa lukee, että kyliin ei pääse tietä pitkin vaikka ainakin pariin meni ihan kunnon tie. Osaan kylistä tie oli niin kapeaa, että jopa moottoripyörällä piti miettiä miten ajaa. Esim. erään kylän (en muista tarkkaan mutta olisiko ollut Corniglia tai Manarola) alas meni juuri ja juuri henkilöautolla ajettavaa tietä. Suunnittelin ensin ajavani alas kylään mutta päätinkin sitten toisin. No, kääntyminen ei ollut niin yksinkertaista kapealla ja alas päin viettävällä tiellä. Toisekseen vastaan sattui tulemaan paketti auto. Ohitus meni siten, että kallistin pyörääni sivuttain niin paljon kuin uskalsin ja auto hilautti itseään ohitseni aina parikymmentä senttiä kerrallaan. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi esitteissä ja oppaissa ei anneta sitä mielikuvaa, että autolla kyliin helposti pääsisi vaikka periaatteessa se on mahdollista. Alhaalla lisää kuvia Cinque Terren pätkästä.

Seuraava etappi oli Pisa. Se oli tietojeni mukaan suht pieni paikka, jonne olisi vaivatonta pistäytyä satunnaisen moottoripyörämatkailijankin. Ja näinhän se oli. Jotenkin kivalta paikalta Pisa vaikutti vaikka linna-alue torneineen onkin turistirysä. Pakolliset kuvat otin ja kävin linnat kiertämässä, tosin ulkoa päin. Palasin pyörälle ja otin kaikki ylimääräiset vuoret ajopuvusta pois. Sillä nyt oli kuuma!!

Pisasta lähtiessä oli merkille pantavaa tie, jossa ei tyrkymmin naiset olisi enää voineet vaatteet päällä itseään kaupitella. Jokin yleinen "supermarketti" oli se tie. Jotenkin muutenkin tien varrella teki mieli lisätä vain kaasua.

Päivän ajo päätyi Cecinaan Mareblu Camping Villageen. Otin telttapaikan ja ajomiehen olut oli ansaittu :) Illalla käveleskelin meren rannalle, jonne oli noin kolmesataa metriä jännän metsikön läpi. Annoin lämpiman merituulen puhaltaa. Tyhjähköstä rantabaarista vielä olut ja rannalle nautiskeleen.

Tämän päivän ajo piti sisällään enemmän isoa tietä. Via Aurelia on moottoritien kaltaista mutta siitä ei tarvitse maksaa. Vaihteeksi oli mukava päästellä vähän lujempaa ja antaa tuulen tuivertaa. Via Aurelia mutkittelee Cecinan jälkeen ihan rannikon tuntumassa. Välillä käväsin enemmän sisämaan puolella ja Livornon ohitin selkeästi mantereen puolelta. Vähän ennen Roomaa poikkesin laguunimaisella saarekkeella, jonne ajetaan tietä nro sp36 pohjoisesta päin. Viereen jää mm. Orbetellon laguuni. Osuin erään ravintolan kohdalle meren rannalle ja päätin jäädä aterioimaan. Se kannatti sillä tilaamani kala-ateria oli reissun parhaita aterioita. Se oli alkupala mutta suht runsas sellainen. Pöytään tuotiin omilla lautasillaan mustekalaa, simpukoita, anjovista, tonnikalaa, sienimuhennosta ja kinkkuviipaleita sekä patonkia. Raaka-aineet olivat takuulla tuoreita ja hyvin tehtyjä. Esim. anjovis ei maistunut ollenkaan sille, mihin on tottunut Suomessa purkista syötäviin. Niissä oli sitruunainen marinadi ja ei voinut puhua samasta kalastakaan verrattuna purkin pohjalta ongittuihin. Viereisellä pöydällä istui mies ja nainen. Mies tokasti:"Can I invite you to a good wine". Juttelimme hetken ja kerroin olevani Suomesta moottoripyörämatkalla. Mies puolestaan oli syntyjään Israelilainen. Kohteliaisuuden vuoksi otin pienen valkoviinitujun lasin pohjalle. Tämä tuju oli kyllä laatuviiniä. Nautiskelin ateriani rauhassa. Vettä oli hyvä muistaa juoda.

Kulinarististen nautintojen jälkeen hurahtivat taas Moto Guzzin kaksi pyttyä takomaan merkiksi siitä, että eteen päin pitäisi päästä. Ja päästiinhän sitä, hetken matkaa rannikkoa pitkin. Sitten ohjelmoin Rooman ohituksen moottoriteitä, joka jäi taakse yhdellä lisäkiekeröllä. Jonkin aikaa joutui seisoskelemaan moottoriteiden ruuhkissa. Minkähänlaista ruuhka/liikenne olisi ollut vielä lähempänä keskustaa? Sitä en jäänyt sen enempää miettimään vaan poikkasin takaisin rannikolle pikkuteille. Ajelin mm. Anzio -nimisen keskittymän läpi. Poikkesin myös Latina -nimisessä kaupungissa, jossa ei oikeastaan ollut sen enempää nähtävää. Sitten ohjelmoin navigaattorin nopeinta reittiä Sperlongaan ja Camping Nord Sudiin.

Sperlongassa telttapaikan sain ehkä turhankin suojaisasta paikasta. Loossi oli juuri sen kokoinen, että moottoripyörä pienellä teltalla sopi siihen. Sperlongassa vietinkin sitten 3 yötä eli kaksi kokonaista välipäivää. Se kannatti, sillä Sperlonga osoittautui todelliseksi rantalomakohteeksi ja itse kaupunki kukkulan päällä ja rannalla on näkemisen arvoinen vanhoine ja uusine rakennuksineen.

Ensimmäisenä päivänä kävelin keskustaan tutustuakseni kaupunkiin. Pienestä kadunvarsimarketista kävin ostamassa sipsejä, olutta ja aamiaistarpeita. Nautiskelin juomaa ja sipsejä hyvän tovin keskustan rannalla katsellen merta. Tarkoitus oli iltasella tulla keskustaan uudestaan ja käydä jossain ravintolassa syömässä. Iltasella ripotteli kuitenkin sen verran vettä, että en viitsinyt. Söin pizzan bruchetalla ja punaviinillä leirintäalueen yhteydessä olevassa rantaravintolassa. Palvelu oli hyvää ja löytyipä ravintolasta hyvin englantia puhuva nuori mies tarjoitlemaankin. Tämä sama tarjoilija passitettiin  palvelemaan minua muinakin kertoina, koska tiesivät että tämä turisti ei italiaa puhu. Päiväsellä lekottelin myös rannalla ja kävin heittämässä talviturkin pois.

Seuraava päivä menikin rannalla löhöillessä ja uidessa. Lomatunnelmaa! Aurinko paistoi  kuumasti. Aamulla otin rantakahvilassa tuplaespresson ja jäätelön. Oli mukava nautiskella kahvia lämpimässä aamussa. Päivällä pesin pyykit ja virittelin valjaista pyykinarut. Varsinainen pyykinaru oli jäänyt Levantoon, kun unohdin purkaa sen. Illalla kävelin keskustaan kukkulan päälle. Nautiskelin yhden meksikolaisen oluen pienen naposteltavan kera. Sitten laskeudun alas rantabulevardille. Menin pieneen huvimajan näköiseen terassiin ja tilasin yhden Margaritan. Erinomaisesti tehty ja vielä oikeanlaisessa lasissa. Samaan aikaan aurinko alkoi laskeutua horisonttiin värjäten sen kauniin punaiseksi. Hienoja tunnelmallisia hetkiä. Sitten nousin takaisin kukkulalle valitsemaan ravintolaa. Tilasin tonnikala-aterian valkoviinillä. Annos oli älyttömän hyvä. Akaisemmin en ollut tonnikalaa varsinaisesti ravintola-annoksena syönyt. Kala oli, kuten kuuluukin, keskeltä raaka ja kypsennetty pinnalta, johon oli ripoteltu pähkinäroudetta. Sitten oli lorautettu jotain tummaa kastiketta. Hyvän valkkarin kanssa maistui! Reissun top kolme ateria ehdottomasti. Pimeä oli jo ottanut syleilyynsä Sperlongan, kun kävelin takaisin leirintäalueelle. Seuraavana aamuna matka jatkui yhä etelmmäksi Italiaa ja kello kuudelta aamulla soimaan. Sperlongaa suosittelen yksittäisenä kohteena. 

Aamulla jätin Sperlongan taakseni noin kahdeksan aikoihin. Maksoin kassöörille olemassaolostani ja kaasuttelin Guzzin kohti etelää. Tie kiemurteli meren ja kallioiden välissä nousten serpentiininä rannikkoa pitkin vuorille. Vähän ennen Napolia ohjelmoin navigaattorin opastamaan ohituksen suorinta moottoritietä. Moottoritie ennen Napolia on aika roskainen. Napolin ohittava tie on sinänsä hyvä kuntoinen ja ohitus kävi helposti. Sivuille avautuva Napoli vaikutti rähjäiseltä ja tiheään rakennetulta kaupungilta. Kerrostalot tulevat ihan moottoritien sivuun ja pyykit roikkuvat talojen parvekkeilla melkein kypärää hipoen. Napoli sinänsä on varmasti käymisen arvoinen paikka nähtävyyksineen. Tällä reissulla ei tullut kuitenkaan mieleenkään kaartaa Napolin keskustaan. Ohitettuani tämän suurkaupungin suuntasin Sorrentoniemelle ja Amalfin rannikolle, joka on heti Napolin alapuolella. Vesuviukset ja Pompeijit jäivät nyt käymättä. Turistinähtävyyksien sijasta painotin nyt enemmän maisemamatkailua. Amalfin rannikon maisemat ovat maineensa veroisia. Seuraavassa kuvia Amalfilta.

Amalfilla alkoi sitten tiputteleen vettä hiljoskellen. Päästyäni näistä upeista maisemista vesisade yltyi. Päätin mennä isolle tielle sateen vuoksi. Sitten vettä alkoi tulla jo oikein kaatamalla. Pysähdyin tauolle ensimmäiselle "Area Servizionille" pitämään sadetta, syömään ja juomaan. Ja aina osaa arvostaa näissä tilanteissa hyviä kovia vedenpitäviä laukkuja. Söin pari pizzasliceä ja vetäsin kokisken huiviin. Ulkosalla katoksen alla juttelin erään brittimiehen kanssa tovin. Sitten vesisade alkoi hiipumaan ja päätin jatkaa matkaa. Veden tulo ei tosin loppunut vaan sitä sateli koko päivän pitäen väliin pieniä taukoja. Matkasin kohti Palinuroa, jossa olin suunnitellut olevani yötä leirintäalueella. Veden tulo taukosi myös hetkeksi. Palinuroon johtava tie oli jännää reittiä, joka puikkelehti kalliosolien keskellä. itse Palinuro leirintäalueineen oli suorastaan surkea esitys. Leirintäalue, jota netin kautta olin bongaillut kasvoi pitkää heinää ja kenturoilla rähjäisiä asuntovaunuja. Respassa oli kyllä jokin ukkeli mutta käännyin ja jatkoin matkaa. Navigaattorista otin toisen leirintäalueen, joka oli ihan vieressä. Vielä kummallisempi esitys. En edes ajanut loppuun saakka leirintäalueelle johtavaa tietä, kun huomasin alueen epämääräisyyden ja vielä huonokuntoisemmat asuntovaunut kuin edellisessä. Päätin antaa Palinuron keskustalle vielä mahdollisuuden. Jos sieltä löytyisi säädyllisen näköinen hotelli. Mutta ei. Itse kylä ei vakuuttanut eikä yhtään sen näköistä majapaikkaa, johon olisi viitsinyt mennä. Kävin tankilla ja päätin jatkaa matkaa kohti etelää pikkuteitä ja ottaisin ensimmäisen hotellin, johon voisi ajatella menevänsä. Tunne oli kuin olisin ainoa suomalainen, joka oli ikinä käynyt tässä Palinuro -nimisessä paikassa, jotenkin orvolta tuntui. Vettä tuli taas ja kengät olivat jo litimärät. Eivät pitäneet enää vettä nämä kengät. Ajopuku sen sijaan toimi mutta ohuet nahkaiset ajohansat olivat läpimärät.Laukussa olisi ollut kyllä toisen paksummat vedenpitävämmät hanskat mutta en alkanut vaihtaan. Vesi oli kuitenkin lämmintä. Jatkoin siis tietä etelämmäs, joka alkoikin nousta taas vuorille pitkin rannikkoa. Yhtäkkiä olin taas upeiden maisemien keskellä. Olo oli rento ja leppoisa. Vesisateesta huolimatta ei ollut kiire mihinkään ja otin rauhassa valokuvia ja ihastelin maisemia.

Jatkoin matkaa tovin kunnes huomasin asiallisen näköisiä hotelleja tien sivussa. Käännyin takasi päin tsekkaamaa. Ajoin yhden hotellin portista läpi mutta jotenkin en vain löytänyt respaa. Ajelin sitten viereiseen hotelliin ja laitoin pyörän parkkiin. Eräältä naiselta kysyin, että missä tämän hotellin respa mahtaa olla. Nevoi menemään portaat alas osoittamastaan suunnasta. Näin tein ja löytyihän se respa. Vastassa miellyttävän oloisia respaneitejä, joita selvästikin huvitti suomalaisen motoristin pölähtäminen paikalle vettä valuvana lyöden passin pöytään. Eräs neiti saatteli minut näyttämää hotellihuonetta. Huone oli enemmän kuin tarpeeksi ja niinpä otin huoneen yhdeksi yöksi a 80e per yö. Utelin sitten, että mikähän tämä paikka oli johon olin ajautunut. Nuori neiti kertoi olevani Acquafreddassa Maratean maakunnassa. Paikka oli upea ja hotellit rakennettu kallion rinteeseen.

Päästyäni huoneeseen laitoin heti vaatteet kuivumaan ja oitis suihkuun. Tuntui toisaalta mukavalta olla hotellissa yö pitkästä aikaa. Kaikki muut yöt lauttaa lukuunottamatta olin ollut teltassa. Illalla kävelin vielä hotellin ympäri ja nautiskelin ehkä reissun parasta punaviiniä hotellin baarissa. Merkkiä en tiedä mutta Basilicatan maakunnasta viini oli, sen näin etiketistä. Tummanpunaista, vahvaa ja maultaan samettisen pehmeää niin kuin punaviinin kuuluu ollakin. Sitten hyvillä mielin nukkumaan.

Aamulla nautiskelin hyvän aamiaisen hotellin terassilla. Eipä ole ennen tullut haukattua aamiaista yhtä hienoissa näkymissä. Hotelli itsessään oli 4 tähden lukaali ja erittäin hieno. Minun lisäkseni asiakkaita oli vain kourallinen. Oltiin vielä sesongin ulkopuolella. Ilma oli myös aurinkoinen ja lupaili hyvää säätä.

Päivän ajo seuraili pitkälti Via Aureliaa. Tie seurailee ihan rannikon läheisyydessä. Alkumatka oli vielä maisemareittiä Acquafreddasta lähtiessä. Italian saappaa kärkeä ajaessa huomasi, että lähes koko iso tie Messinan salmeen on tietyön alla. Infrastruktuuria siis kehitetään. Yhden lounastauon pidin tienvarsi Essolla. Villa San Giovanniin saavuin ennen neljää, josta lähtee lauttoja Sisiliaan Messinaan. Lauttoja menee kahdenkymmenen minuutin välein ympärivuorokauden, joten niiden kanssa ei tarvitse miettiä. Lautalle meno ja lippujen osto sujui vaivatta. Opasteet satamassa ovat hyvät. Lauttamatka kesti vajaa puoli tuntia. Messinan kaupunki taas on isompaa kaliiperia ja liikenne vilkasta. Giardini-Naxokseen vievää moottoritietä oli noin 50 km Messinasta. Navigaattori ohjasi hotellin portille ja sain pyörän parkkiin. Perillä oltiin ja länsirannikosta selvitty. Matka mennyt hienosti ja olin siis puolivälissä reissua. Edessä viikon rentoutusloma rantalomakohteessa ja hotelliöiden kera :) Sisilian viikosta ja paluumatkasta tarinan toisessa osassa.